Poliittista miinakauhua ja vääriä päätöksiä

Kolumni julkaistu Keskisuomalaisessa 3.8.2024
Viime aikoina on iltapäivälehdissä noussut esiin miinojen käytön kieltävä Ottawan sopimus, johon Suomi liittyi silloisen ulkoministerin, Erkki Tuomiojan (sd.) esittelyn tuloksena ja presidentti Tarja Halosen (sd.) allekirjoittamana vuonna 2011. Toki tämä on vain yksi Suomen turvallisuustilannetta heikentänyt mainitun kaksikon aikaansaannos, mutta muuttuneessa turvallisuustilanteessamme erityisesti tämän merkitystä olisi syytä tarkastella uudelleen.
Sopimukseen liityttiin täysin poliittisista syistä. Valitettavasti päätöksentekijöinä ei eduskunnassa tainnut olla ainuttakaan pioneerikoulutettua ammattisotilasta, joka olisi voinut yrittää selittää istuntosalissa, miten suuren ja taloudellisesti kalliin virheen Suomi oli tekemässä.
Puolustusvaliokunnassa asiaa on arvioitu reserviläisten tai siviilien kokemuksella sekä poliittisten voimasuhteiden mukaisilla äänenpainoilla.
Onneksi tilanne on nyt paremmin. Sotilasasiantuntijoiden lausunnoista voidaan käydä valaisevia keskusteluja valiokunnan sisällä, koska jäseninä on myös ammattisotilaita, jotka voivat selittää tarkemmin päätösten turvallisuuspoliittisia vaikutuksia maanpuolustukseen.
Puolustusvoimat ei miinakieltoa halunnut. Venäjä-myönteiset poliitikot halusivat.
Suomen puolustusstrategia oli kaikilla tasoilla perustunut pitkälti myös miina-aseen käyttöön puolustuksellisena elementtinä. Lisäksi Suomella on kaksi tärkeää ja huomioitavaa asiaa, jota muilla Euroopan mailla ei ole: yli 1 300 kilometriä rajaa Venäjän kanssa ja lisäksi vuosien sotakokemukset – myös miinojen osalta – saman valtion kanssa.
Yli kymmenen vuoden ajan miina-aseen käyttöä ja myös raivaamista opettaneena voin vakuuttaa, että suomalainen sodankäynti miinojen osalta oli kurinalaista, suunnitelmallista ja myös tarkasti dokumentoitua.
Tavalliset kansalaiset eivät voi mitenkään tietää, millä pedanttisella tarkkuudella jokainen suomalaisen sotilaan asettama miina ja sen sijainti oli aikanaan dokumentoitu.
Miinoja asentanut suomalainen korpisoturi tiesi, että sodan jälkeen – hävitty tai voitettu – hän joka tapauksessa itse joutuisi miinansa poistamaan. Se motivoi yllättävän tarkkaan miinoitteen suunnitelman ja piirustuksen laatimiseen. Joita siis tehtiin kolmena paperisena piirustuksena jokaisesta miinoitteesta tai sen osasta.
Ei liene yllätys, että Venäjä ei ole Ottawan sopimusta allekirjoittanut. Nykyinen sota on toki opettanut, ettei se valtio mitään muitakaan sopimuksia noudata. Pitääkö meidän siis oma-aloitteisesti laskea aseemme sen valtion jalkoihin, ihan vapaaehtoisesti? Miina-aseen osalta.
