top of page

Kirjoitukset

Seuraava hallitus joutuu tekemään päätöksiä muuttuneessa maailmassa, jossa turvallisuus ei ole itsestäänselvyys. Tulevissa vaaleissa päätetään siitä, millaista kokemusta, osaamista ja harkintakykyä eduskuntaan valitaan. Rajat auki vai suomalaiset ensin. Sinisilmäisyyttä vai realismia.

Turvallisuus ei ole yksi politiikan osa-alue muiden joukossa. Se on perusta, jonka varaan myös talous, hyvinvointi ja yhteiskunnan vakaus rakentuvat. Ilman turvallisuutta ei ole kestävää taloutta.

Perussuomalaisten Keski-Suomen piirihallitus on nimennyt laukaalaisen kansanedustajan Tomi Immosen ensi vuoden eduskuntavaaliehdokkaaksi.

Immonen on yhdeksäs Keski-Suomen piirihallituksen nimeämä ehdokas. Eduskuntavaalit pidetään keväällä 2027.

– Tulevalla kaudella tavoitteina on hyödyntää valtakunnan tason yhteistyöverkostoani oman maakuntani elinvoiman kehittämiseksi ja varmistaa terveys- ja hyvinvointipalveluiden säilyminen myös Keski-Suomen maaseudulla, Immonen toteaa tiedotteessa.

Laukaalainen perussuomalaisten kansanedustaja ja everstiluutnantti evp. Tomi Immonen, 60, aikoo asettua ehdolle kevään eduskuntavaaleihin.

Ensimmäisen kauden kansanedustajan mukaan päättäjien joukkoon kaivataan tiukkaa asiantuntemusta turvallisuudesta. Hän arvioi Ukrainan sodan päättyvän seuraavan hallituskauden aikana, minkä vuoksi Suomi on uuden tilanteen edessä.

– Poliittisilla päättäjillä, jotka tekevät ratkaisuja maan puolesta, tulee olla ymmärrystä ja osaamista turvallisuudesta. Meitä entisiä ammattisotilaita ei ole koskaan ollut liikaa eduskunnassa, Immonen perustelee.

Immonen toimii Pohjois-Atlantin liiton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana. Tehtävä on ollut antoisa ja haastava sekä vaatinut pitkiä työpäiviä.

– Ehdokkuutta miettiessä pohdin ajankäyttöä ja sitä, mitä haluan elämässä saada aikaiseksi.

Kansanedustajakaudellaan hallituksessa istuva Immonen kokee pystyneensä vaikuttaa hänelle merkityksellisiin asioihin. Tärkeimpänä hän pitää työtään puolustusvaliokunnassa. Lisäksi hän kuuluu kansainvälisten asiain foorumiin ja tarkastusvaliokuntaan sekä liikenne- ja viestintävaliokuntaan varajäsenenä.

Jatkokaudella Immonen haluaisi edistää sekä Suomen turvallisuutta että Keski-Suomen elinvoimaa. Hänen mukaan maakunnan vahvuuksia ovat puolustus- ja turvallisuusalan investoinnit ja kyberturvallisuusosaaminen.

Tulevilta päättäjiltä hän odottaa ennen kaikkea laajaa elämänkokemusta.

– Nyt on erittäin tärkeää, että valittavilla päättäjillä on käsitys siitä, missä asennossa maailma ja Suomi on neljän vuoden kuluttua. Pelkällä ideologialla ei pitkälle pötkitä.

Suven saapuessa pidäteltiin hengitystä. SDP kertoo vihdoin talouslinjauksistaan puoluekokouksessaan. Ei kannata pidätellä hengitystä.

Vastausta ei löytynyt, vaikka päässä oli älylasit ja niistä kaikki maailman viisaus saatavilla. SDP:n vastaus oli ummehtunut innovaatio: ”leikataan epäluottamuksesta”. Opposition kirkkain johtotähti ei pysty esittämään mitään todellista konkretiaa.

”Epäluottamus” laitetaan budjettikirjaan euroina, josta leikataan?. Se on vähän kuin yrittäisi maksaa laskut pelkällä huokailulla ja toivoa, että kassakone liikuttuu. Marinin juhlat on juhlittu, valtion velan pelkkä korko on niiden päätösten jäljiltä kolminkertaistunut ja on nyt yli 3 000 000 000 euroa.

Ja sen päälle tulevat tietysti ne varsinaiset säästövelvoitteet, joita SDP kohdentaa veroina yrityksille tai ”jollekin toiselle maksumiehelle”. Ne säästövelvoitteet ovat seuraavalla yhtä isoja kuin nykyiselläkin hallituksella. Yli 10 miljardia euroa – jossa 100 miljoonaa on taskuraha.

Paljon menee makkaraa vaaliteltoilla ensi talvena, kun tätä ”mistä ne rahat oikeasti otetaan” kysymystä väistellään. Ja todellista vastausta SDP:n teltalta ei saa kannatuksen menettämisen pelossa silloinkaan.

 

Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja, laukaalainen Tomi Immonen on hoitanut pestiä pian kolmen vuoden ajan. Vuodet ovat paitsi opettaneet myös yllättäneet.

– En odottanut yli 12 tunnin työpäiviä. Henkinen kuormitus ei kuitenkaan ole niin kovaa, etteikö sitä kestäisi. Sekin yllätti, että joskus omaa puheenvuoroa on pitänyt odottaa pitkälle yötä. Yhden niistä pidin salissa varttia vaille kaksi yöllä. Se taisi koskea maahanmuuttolakia, ja puhemiehenä kanssani istuntosalissa yöllä valvoi Tarja Filatov, hän sanoo.

Varsinainen työ tehdään Immosen mukaan valiokunnissa, joissa puhuvat faktat, ja oma osaaminen ja ammattitaito pääsevät esiin. Vuoropuhelu eri puolueiden edustajien kanssa on avointa, ja muiden mielipiteisiin pystyy myös vaikuttamaan.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana olen tavannut presidenttimme kolmesti. Noissa tapaamisissa hän on taustoittanut luottamuksellisesti ja avoimesti alussa mainittuja tapahtumia. Kansanedustajat eivät ole vain median tietojen varassa.

Kysymykseni presidentille oli, miten Suomen pitäisi hyödyntää Naton kokouksissa ja kansainvälisissä yhteyksissä esille nouseva arktisen alueen turvallisuus.

Poliittinen jaarittelu ei tuo Suomeen talouskasvua, vaan arktisen alueen turvallisuus on kyettävä tuotteistamaan, pilkkomaan konkreettisiksi tavoitteiksi ja keinoiksi hyötyä Natosta ja edistää omaa ja liittokunnan etua pohjoisessa.

Saman kysymyksen esitin ulko- ja puolustusministeriöille, jotta saisimme kansainvälisille foorumeille samanlaiset ja tavoitteellisen askelmerkit. Niille olisi nytkin käyttöä, kun kirjoitan tätä Washingtonissa Naton parlamentaarisessa yleiskokouksessa.

Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu ja kansanedustaja Tomi Immonen ei asetu ehdolle tämän kevään kunta- ja aluevaaleissa. Immonen perustelee poisjääntiään kansanedustajan työkiireillä.

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Tomi Immonen kiersi kuluneena lauantaina pohjoista Keski-Suomea yhdessä Perussuomalaisten Keski-Suomen piirijärjestön kanssa. Immonen kävi kiertueen aikana keskusteluja keskisuomalaisten kanssa muun muassa Suomen turvallisuustilanteesta.

Kansanedustaja Tomi Immosen kiertue ylsi yhteensä kuudelle paikkakunnalle: Saarijärvelle, Kannonkoskelle, Kivijärvelle, Kyyjärvelle, Karstulaan sekä Viitasaarelle.

"Eduskunta on päättänyt tukea ensi vuonna myös Tikkakosken ilmavoimamuseota 100 000 eurolla.

– Ilmavoimamuseo on merkittävä kulttuurikohde alueella, joka tekee suomalaista sotilasilmailuhistoriaa tunnetuksi ja tuo sitä tähän päivään. Ilmavoimamuseo on myös alueemme tärkeä matkailukohde, Immonen sanoo.

Hän on myös tyytyväinen, että myös Laukaan Kirkkoniemen retkeilykohde nuotiopaikkoineen saa eduskunnan päätöksellä 90 000 euroa ensi vuodelle."

Tomi Immonen (ps.)

"Maakuntalennoilla on erittäin suuri merkitys maakunnan kansainvälisille yrityksille ja myös yliopiston asiantuntijoiden ja luennoitsijoiden näkökulmasta. Jyväskylässä on yliopiston lisäksi myös muuta kansainvälisestikin tunnustettua koulutusta ja osaamista, jonka hyvä ja helppo saavutettavuus kasvattaa yhteistyötä ja luonnollisesti avaa investointimahdollisuuksia niin teollisuudessa kuin koulutuksessakin. Maakuntalentojen tulevaisuus on siis syytä turvata tulevaisuudessakin, että maakuntamme ei lisää välillisesti investoinneista kilpailevien muiden kaupunkien kilpailuetua, vaan huolehtii kasvun edellytyksistä myös tätä kautta. Ilmastovaikutuksista en ole huolissani muutaman kerran viikossa lentävien koneiden osalta, kun Ukrainan sota tuottaa enemmän negatiivisia ilmastovaikutuksia jo muutamissa sekunneissa.

Ministeriön esitys tutkia erilaisia rahoitusvaihtoehtoja on tutkimisen arvoinen, mutta samalla on otettava huomioon, että yliopiston kansainvälisen yhteistyön merkitystä voi olla mahdotonta muuttaa rahaksi. Kaikkien edellä mainittujen syiden vuoksi valtion tulee tukea maakuntalentoja Jyväskylään myös jatkossa. Käsitykseni on, että arkipäivinä, iltaisin ja aamuisin lennettävät vuorot ovat maakunnan kannalta merkittävimmässä roolissa."

Ota yhteyttä

Puhelin: 09 432 3053

Sähköposti: tomi.immonen(at)eduskunta.fi

00102 Eduskunta

©2026 by Tomi Immonen

bottom of page