TOMI IMMONEN
Yksi ratkaisu -moneen ongelmaan


11.9.2026
Suomella ei ole enää varaa ideologisiin miinakieltosopimuksiin
Perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immonen osallistui panelistina Kouvolan kaupungintalolla pidettyyn turvallisuuskonferenssiin perjantaina 11.9.2026.
Kouvolan kaupungin järjestämä turvallisuuskonferenssi on kehittynyt kansainväliseksi kokonaisturvallisuuden tapahtumaksi, jota on järjestetty vuodesta 2019. Konferenssi on vakiintunut yhdeksi Suomen keskeisimmäksi keskustelufoorumiksi suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa vuosikalenterissa. Tänä vuonna puhujina oli kansainvälisiä turvallisuusalan asiantuntijoita, muun muassa kenraali, Sir Richard Shirreff, joka avasi käsityksiään Euroopan Nato-joukkojen varakomentajan kokemuksella.
Ennen eduskuntaan nousemistaan 30 vuotta Puolustusvoimissa työskennellyt, everstiluutnantti evp. Immonen edusti konferenssin puoluepaneelissa Perussuomalaisia. Eduskunnassa Immonen toimii muun muassa puolustusvaliokunnan jäsenenä sekä Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana.
Yksi Suomen suurimmista turvallisuusuhista Ukrainan sodan päättymisen jälkeinen aika
Puoluepaneelissa Immonen totesi tulevaisuuden turvallisuusuhkiin lukeutuvan Ukrainan sodan päättymisen jälkeiset tapahtumat Suomen itärajalla.
Immonen esitti lähivuosien turvallisuusuhkana sen tilanteen, jossa sota päättyy Ukrainassa ja rajalla olevia, sodassa mielenterveytensä menettäneitä ja sotakokemuksien kovettamia venäläisiä sotilaita aletaan kotiuttamaan ja siirtämään muualle. Nyt heitä on siellä jopa 700 000. Suomen itärajan läheisyyteen Venäjä on valmistelemassa tukikohtia jopa 80 000 sotilaalle. Tähän turvallisuustilanteeseen seuraavan hallituksen tulee löytää ratkaisuja, Immonen toteaa.
Miinakieltosopimuksiin ei ole enää varaa
Aikaisemmin historiassa olleet Ottawan henkilömiinasopimukset ja vastaavat, sellaiseen meillä ei ole enää varaa. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta rapauttaa omaa puolustuskykyämme millään poliittisilla ideologioilla. Venäjä on repinyt kaikki ihmisoikeussopimukset ja muutkin kansainväliset sopimukset rajan toisella puolella. Jos me pidämme niistä sinisilmäisesti kiinni, niin me ammumme siinä itseämme jalkaan, Immonen lisää.
Kysyttäessä droonien luomasta uhasta ja Venäjän hybridivaikuttamisesta Immonen nosti esiin huolen siitä, kuinka Venäjällä kannustetaan jopa koulujärjestelmän kautta nuoria drooniohjaajiksi, jonka myötä Venäjällä on kasvamassa jo uusi sukupolvi sodankäynnin varalle. Immonen totesi myös kiitollisuutta Ukrainalta saaduista opeista, jonka avulla voimme valmistaa Suomelle pätevää droonintorjuntaa.
Kouvolan turvallisuuskonferenssin tallenne on katsottavissa Kouvolan kaupungin YouTube-tilillä.